Pieniä hetkiä

Junamatka kotiseudulle ja takaisin.


Nuori tyttö pinkissä toppaliivissä mustat rajaukset silmillä ja kännykkä korvalla.
”Hei! Meetkö illalla töihin?”
---
”Ajattelin mennä kotiin yöksi…”
---
”Äiti on siellä Tallinnassa”
---
”Ai jaa... No, ei sit. Okei. Moi.”


Ravintolavaunussa voi kohdata naisen joka ymmärtää. Yhdessä jaetun Jägermaisterpullon ja muutaman viskihörpyn jälkeen on helppo sanoa kuinka ihmeellinen nainen onkaan. Niin ymmärtäväinen, fiksu ja kauniskin. Punainen parhaimmat päivänsä nähnyt lierihattu ja naisen turvonneet kasvot eivät tunnu miestä häiritsevän. Miehen vasemmassa etusormessa kimaltelee sormus.


Kaksi miestä keskustelevat edellisestä illasta.
”Juttelin sille tunnin ja sinä aikana varmaan kymmenen miestä kävi kysymässä sen numeroa.”
”No, miten siinä kävi?”
”Se lähti kotiin, mutta yks kolmikymppinen muija anto persettä.”


Miesjoukko nauraa kovaa. Vanha viina haisee ja juttu lentää.
”Onneks kohta on tiistai! Tälläisen viikonlopun jälkeen ei tartteis maanantaita olla ollenkaan”.
”Hyvähän sun on, kun on tyhjä kämppä joka odottaa, eikä tartte mennä perheen keskelle heti. Voisin vaihtaa sun kanssa paikkaa milloin vaan.”

------------------------------------------------------------------------

Istun auton etupenkillä. Isän käsi puristaa jalkaa.
”Harmi, että pystyit olemaan vain niin vähän aikaa.”
”Niin, huomenna taas töihin.”
”Niin.”

Pieni ele. Välittäminen. Enemmän kuin mitä moni muu saa.