Se oikea

Viimeisin viikko on mennyt asuntokuumeen kourissa. Kaksi potentiaalista kohdetta jo löytyikin, mutta livenä nähtynä eivät ne kuitenkaan olleet sitä mitä etsin. Asunnon etsintään pätee samat säännöt kuin miehiin. Jos sitä tiettyä tunnetta ei heti tule, niin turha haaskata aikaa kauempaa. Suurimman osan ajasta olen sitä mieltä, että tiedän vain todella hyvin mitä haluan, mutta aina välillä mieleen hiipii ajatus: "Mikä minua vaivaa, miksi mikään ei kelpaa?". Totuus on kuiten se, että, viimeisen 10 vuoden aikana vain kolme miestä ovat saaneet sen tietyn tunteen aikaiseksi. Asuntoa olen etsinyt jo kaksi vuotta tuloksetta. Ei niin imartelevia tilastoja kumpikaan.

En kuitenkaan ole valmis laskemaan rimaa alemmaksi. Nettideittaulun tuloksena kirjoitin tässä jo useamman kerran todella hauskan, aktiivisen, mielenkiintoisen, fiksun jne. miehen kanssa. Lopulta kun hän lähetti kuvan itsestään, tuli heti tunne, että ei. Fyysisesti kyseessä oli oikein puoleensa vetavä mies, mutta ei kuitenkaan ulkoisesti minun oloinen. Alkoi heti ahdistamaan. Pinnallinenko? Mielestäni en, mutta toisaalta tarkoittaako riman laskeminen samaa kuin mahdollisuuden antaminen?

Haluan kuitenkin vielä uskoa, että tunnistan sen minulle sopivan henkilön heti. Niin on jo joskus käynyt ja niin voi vielä jatkossakin tulla käymään. Tulevasta ei tietenkään ole koskaan takeita, mutta se tunne on oltava läsnä heti alusta asti. Ja sama pätee myös siihen oman kodin löytymiseen.