Poikakalenteri 2010

Tiinan innoittamana päätin väsätä oman poikakalenterini vuodelle 2010. Ei muuten ollut helppo homma! Pitkän pähkäilyn jälkeen sain 12 yksilöä kasaan, jotka läpäisivät tarkan laatuseulani. Ei ihme, että on haasteita löytää niitä sytyttäviä miehiä oikeassa elämässä kun tässäkin meni aivan liikaa aikaa. Tällä hetkellähän kun ei ole mitään muutakaan tärkeää tekemistä odottamassa: siivous, pyykinpesu, pakkaaminen jne. jne. Onneks niitä voi aina lykätä.

Tästä kalenterista saa aika hyvän kuvan miesmaustani. Pahat pojat - pakkohan se on myöntää.

TAMMIKUU

Johnny Knoxville. Hoidan tän pakollisen jackassin jo näin heti vuoden alussa alta pois.

HELMIKUU

Ulkona on kylmä ja pakkanen paukkuu nurkissa. Vietän siis päivät lakanoiden välissä Kari-Pekka Toivosen kanssa. Milloin jätät oikein sen Merja Larivaaran? Vuosien odotus ja vieläkin olet sen kanssa, nyyh!

MAALISKUU

Bruce Willis. Kukaan ei tule aukomaan päätään kun olen Brucen kanssa. Voisitko kulta räjäyttää vielä muutaman talon ihan mun mieliks vaan?

HUHTIKUU

Kevin Costner. The Bodyguard. Tätä ei sitten tarttekaan selittää enempää.

TOUKOKUU

Moottiritie kutsuu. Hyppään prätkän kyytiin Tyson Beckfordin kanssa. Ne käsivarret...

KESÄKUU

Biksut päälle ja vesileikkeihin Colin Farrellin kanssa.

Tää mies on t-ä-y-d-e-l-l-i-n-e-n!

HEINÄKUU

Rantakausi jatkuu. Matthew McConaughey - poikkeus vahvistaa säännön. Myös blondi mies voi näköjään saada Utun syttymään. Paras peppu.

ELOKUU

Ei tällästä kalenteria voi tehdä ilman Samuli Edelmannia.

SYYSKUU

Illat pitenävät ja olis kiva käpertyä jonkun kainaloon. Fredrik Ljungberg kelpaa hyvin.

LOKAKUU

Amin Asikainen. Luonne ja ulkonäkö voivat tulla samassa paketissa.

MARRASKUU

Pikkujoulukausi lähenee. Daniel Craig sopii hyvin deitiksi. Näihin silmiin voi hukkua.

JOULUKUU

Joulun kunniaksi tuplapakkaus. Prison Breakin Wentworth Miller ja Dominic Purcell. Ei näitten välillä voi tehdä valintaa.

Mistä näitä *#%&¤*#¤ oikein tulee?

Olen taas kerran onnistunut siinä. Löysin siis miehen, joka ei tiedä mitä elämältään haluaa. Tekisinkö uraa Suomessa? Lähtisinkö kaukomaille seikkailemaan? Keskittyisinkö tähän juttuun mikä meillä on? Haluanko olla vielä villi ja vapaa?

On se elämä niin rankkaa. Voi sinua. Kyllä se siitä. Asioilla on tapana järjestyä.

Haloo!!!!! En todellakaan halua olla terapeuttisi. Ei ole sen arvoista ja luontaisedut ovat lopputulokseen nähden surkeat.

Miten onnistun löytämään aina nämä yksilöt!? Armoa.

I gotta feeling...

Katastrofin ainekset todellakin olivat ilmassa kun viikonloppu alkoi, mutta kaikesta huolimatta loppusaldo muodostui positiiviseksi. Ihania ystäviä, hyvää musiikkia, tanssimista, skumppaa, hyvä noste - kaiken kaikkiaan onnistunut ilta. Ensimmäistä kertaa elämässäni tulin pokatuksi pizzeriassa. Kuulostaa halvalta, tiedän. Joskus voi kuitenkin kokea yllättäviä asioita yllättävissä paikoissa. Ei sähellystä, ei morkkista. Parhaat irtoamiset - ikinä.

Viikonlopun kunniaksi: I Gotta Feeling by Black Eyed Peas.

Katkoksia yhteydessä

Mitä ihmettä noiden miesten päässä oikein liikkuu? Ensin ollaan niin kiinnostunutta, sitten viileää, sitten flirttinä, sitten etäinen, sitten yltiö ihana, sitten mukavaikea ja sitten en tiedä mitä. Täten jätän anomuksen päästä päiväksi miehen pään sisään, jos sitä sitten vaikka ymmärtäisi. Edes vähän. Ja viitsivät vielä väittää, että naiset ovat vaikeita!

Viikonloppuna hukutan huoleni parhaan ystäväni aka ilmaisen viinan parissa. Kaikki katastrofin ainekset ilmassa.

FM 061209

Kaunista.

(Lupaan rajoittaa jatkossa näitä Samuli postauksia.)


"Jos sä tahdot niin, et enää koskaan ole levoton.
Jos sä tahdot niin, kaikki minun myöskin sinun on.
Jos sä tahdot niin, otan sinun uskontosi.
Jos sä tahdot niin, on valheesikin tosi.
Jos sä tahdot niin, muutan kirjoille Andorraan,
Jos vielä siellä sut nähdä saan.

Sillä ilman sinua nukun öihin sekaviin
Ja ilman sinua, no niin...
Ilman sinua olen puolitiessä helvettiin..."

Jippu & Samuli Edelmann: Jos sä tahdot niin

Perjantai

Joulukuu - Tulihan se perjantai sieltä vihdoin ja viimein. Pitkästä aikaa rauhallinen ja hyvä olo.

• Lääkekuuri ja kolmen kuukauden tipattomuus päättyivät. Viimeinkin!
• Hehkuviiniä hyvässä seurassa.
• Ilta rakkaan ystävän kanssa. Viime kerrasta olikin jo aivan liian pitkä aika.
• Tyttöjenilta vielä edessä.
• Neljä viikkoa ja startti kohti kaukomaita.
• Veronpalautukset (kerkesin nähdä ne tilillä ennen kuin visalasku velottui)
• Eräs piti lupauksensa = Onnistuneet ensitreffit (Se vetovoima oli sitten siellä myös. Miten tässä näin kävi?)
• Ei ahdista (??!!)
• Onnellinen

Ei edes naapurin teknojumputus pilaa tätä. Korvatulpat korviin ja nukkumaan.

FM 291109

No niin, näinhän siinä sitten kävi. Oharit.

Tuli muka yllättävä työkeikka, mitä ei pysty perumaan. Aivan. Miten en ole yhtään yllättynyt? Pitää varmasti aivan yhtä paljon paikkansa kuin se, että illallisen siirtäminen ensi viikolle on minulle täysin ok juttu. Ei liikuta sitten millään tavalla. Ja oikeastaan en edes ole varma siitä ensi viikosta. Olenhan niin kiireinen, että en voi luvata saanko näin lyhyellä varoitusajalla deittejä kalenteriini sovitettua. (lue: suunnitelmissa istua joka ilta kotona villasukat jalassa telkkaa katsoen)

Miten minusta on tullut tälläinen? Varmaan ne miljoonat kerrat kun Pohjoinen rikkoi lupauksensa ja valehteli kerta toisensa jälkeen, ovat tehneet tehtävänsä.

Paskat, lähden tuonne sateeseen ostamaan pitsaa ja irtokarkkeja.


Tunnelmaa luomaan Sunnuntaina sataa aina by Jenni Vartiainen.

Ihana valo - osa 2

Nyt se Samuli Edelmann on sitten Saarioisten joulumainoksessa.

I-H-A-N-A!

Pisteet Saarioiselle. Saivat antijouluhössötys ihmisen innostumaan joulusta ihan uudella tavalla.

Black is my colour

Miksi tervejärkinen (no, ainakin melkein) ja itseään arvostava nainen viettää lauantai-iltaa sadan noin 15-vuotiaan tytön kanssa?

Syynä on tietenkin Twilight -saaga ja sen toisen osan - New Moon - elokuvaversio. Tai no, tarkemmin ottaen Edward ja Jacob. Kuolaan. Nyt tämän puutostilan tuntee taas vähän liiankin hyvin. Pervo Utu-täti täällä, hei!

Noista vatsalihaksista onkin hyvä uneksia näin deittejä edeltävänä yönä. Ei ole ainakaan pelkoa, että rima pääsisi laskemaan liian alas.

Todennäköisyyslaskentaa

Olen aina uskonut kohtaloon. Tietyt ihmiset tulevat elämäämme tietyistä syistä ja asiat tapahtuvat, koska niiden on tarkoitus tapahtua. Vaikka kuinka järjettömältä tilanne näyttää silloin kun se on päällä, niin heti kun tilanteeseen saa vähän etäisyyttä näkeekin jo tarkoituksen kaiken sen sekasotkun takana.

Nyt tuntuu siltä kuin kohtalo oikein huutaisi. Ja kovaa.

Mikä todennäköisyys on sillä, että viimeinen ihminen kenelle päätät nettideittisivuston kautta kirjoittaa on kotoisin samalta paikkakunnalta kuin sinä, lisäksi olette opiskelleet samassa paikassa, jaatte samanlaiset arvot ja huumorintajun ja ette ole koskaan aikaisemmin tavanneet? Lisämausteena tämä henkilö sanoo sanat, jotka olit juuri ajatellut itse sanoa ja näyttää vielä syötävän hyvältä. Väitän, että todennäköisyys tälle kaikelle on minimaalinen, jos ei jopa olematon.

Eli kyllä, olen aivan liian innostunut tästä jutusta. (Siis mistä jutusta? Ei ole mitään juttua!) Nyt täytyy vaan hokea itselleen:

A) Mikä on todennäköisyys, että saan tässä turpaani?
B) Mikä on todennäköisyys, että minua alkaa ahdistamaan taas kerran joku superoleellinen asia toisessa kuten esim. vääränmalliset kengät?

Enköhän näillä pääsee taas normaaleille todennäköisyysluvuille. Ja jos vaikka näin saisin järkeni taas takaisin ja ottaisin koko jutun niin kuin se pitää ottaa --- Nauti ja pidä hauskaa niin kauan kun voit!

Perhosia

Kun vihdoin päästää vanhasta irti, voi yllättyä mitä uutta löytääkään. Perhosia vatsassa. Ehkä tämän vuoden osalta vielä pääsenkin plussan puolelle.

Ihana valo

Jotain iloa sentään tähän pimeydenkin keskelle. Kyseessä siis Elisan uusi Elisa Viihde -kampanja, jonka keulakuvana on iki-ihana Samuli Edelmann. Olen kuolannut noita julisteita jo bussipysäkeillä ja nyt mainos pyörii telkassakin. Aaaaaahhhh.... Niin perus äijä, puree tunnetusti minuun. Ja vihdoinkin pohjalla käynnin kautta Samuli on palannut takaisin siksi Samuliksi, jonka pieni sisäinen teinityttöni muistaa. Tykkään, tykkään, tykkään!

FM 221109

Marraskuu - Pimeää. Märkää. Yksinäistä. Kuukausi, jolloin tapasin Pohjoisen.

Viinan kanssa en vaan valitettavasti pystynyt kilpailemaan. Se voitti aina sinut mukaansa.


Tämä on meille. Pidä huoli itsestäsi.


"Ohi syyskuun
läpi repaleisen lokakuun
kaipuun kaljakori kilisee
yli taivaan
päivät niinkuin varisparvi
raahautuu
mua vaivaa
ikävistä ikävin
milloin beibi palaat takaisin
etkö tiedä
voi yksinäisen miehen viedä
marraskuu"

Marraskuu - Miljoonasade

Mä tykkään susta niin

On hienoa, että ihmiset näyttävät tunteensa avoimesti. Oikeasti. Liian harva sitä nykyaikana tekee. Rajansa kuitenkin kaikella.

Olen havainnut viime aikoina salilla käydessäni huolestuttavan ilmiön. Ainahan näitä yhdessä treenaavia pariskuntia on ollut, mikä sinällään ihan ok juttu. Hyvä vaan, että joillakin on yhteisiä harrastuksia. En vaan tajua miksi siellä salilla pitää kävellä käsikädessä laitteelta toiselle? Eikö tarkoitus ole kuitenkin treenata? Onko lisäksi aivan pakko vaihtaa kiusallisen pitkään niitä limoja, kun toinen on lähdössä jumppaan ja toinen jää salinpuolelle? Hankkikaa ne laitteet kotiin ja pysykää siellä, me ei haluta nähdä! Ahdistaa, jo pelkkä sivusta seuraaminen. Onko tämä nyt joku evoluution tuotos niistä entisajan "samat tuulipuvut" -pareista?

Niin, tiedän. Ei ole pakko katsoa. En kuitenkaan aio luopua oikeudestani treenata silmät auki. En, vaikka se tällä hetkellä aiheuttaakin ajoittaista pahoinvointia.

FM 151109

Tämän sunnuntain fiilistelyjen innoittajana toimii viime torstain Pink:n keikka. Oli muuten vuoden ylivoimaisesti paras sisääntulo. Mahtava show, ihanaa itseironiaa ja kroppa, jollaista ei ihan joka tytöllä olekaan. Utulta viisi tähteä.


"So, so what, I'm still a rockstar
I got my rock moves and I don't need you
And guess what, I'm having more fun
And now that we're done I'm gonna show you tonight

I'm alright,I'm just fine and you're a fool
So, so what, I am a rock star
I got my rock moves and I don't want you tonight"

So What - Pink


(Ja tässä kohtaa esitetään, ettei Pink ottanut sitä motocross miestään takaisin.)

Pieniä hetkiä

Junamatka kotiseudulle ja takaisin.


Nuori tyttö pinkissä toppaliivissä mustat rajaukset silmillä ja kännykkä korvalla.
”Hei! Meetkö illalla töihin?”
---
”Ajattelin mennä kotiin yöksi…”
---
”Äiti on siellä Tallinnassa”
---
”Ai jaa... No, ei sit. Okei. Moi.”


Ravintolavaunussa voi kohdata naisen joka ymmärtää. Yhdessä jaetun Jägermaisterpullon ja muutaman viskihörpyn jälkeen on helppo sanoa kuinka ihmeellinen nainen onkaan. Niin ymmärtäväinen, fiksu ja kauniskin. Punainen parhaimmat päivänsä nähnyt lierihattu ja naisen turvonneet kasvot eivät tunnu miestä häiritsevän. Miehen vasemmassa etusormessa kimaltelee sormus.


Kaksi miestä keskustelevat edellisestä illasta.
”Juttelin sille tunnin ja sinä aikana varmaan kymmenen miestä kävi kysymässä sen numeroa.”
”No, miten siinä kävi?”
”Se lähti kotiin, mutta yks kolmikymppinen muija anto persettä.”


Miesjoukko nauraa kovaa. Vanha viina haisee ja juttu lentää.
”Onneks kohta on tiistai! Tälläisen viikonlopun jälkeen ei tartteis maanantaita olla ollenkaan”.
”Hyvähän sun on, kun on tyhjä kämppä joka odottaa, eikä tartte mennä perheen keskelle heti. Voisin vaihtaa sun kanssa paikkaa milloin vaan.”

------------------------------------------------------------------------

Istun auton etupenkillä. Isän käsi puristaa jalkaa.
”Harmi, että pystyit olemaan vain niin vähän aikaa.”
”Niin, huomenna taas töihin.”
”Niin.”

Pieni ele. Välittäminen. Enemmän kuin mitä moni muu saa.

Ja siitä se ajatus sitten lähti...

Mietin tässä Esten innoittamana, että ehkä nyt oikeasti on aika alkaa ottaa sitä mitä haluaa sieltä mistä saa. Ainakin niin pitkään ennen kuin kokonaispaketti kävelee vastaan. Nyt ollaankin seuraavanlaisessa tilanteessa:

Herra A:

+ mahtava huumorintaju, sarkastinen, suorapuheinen, menestynyt, arvostaa naisia, samat kiinnostuksenkohteet, luotettava, haluaa hemmotella minua
- ulkoisesti ei yhtään minun tyyppiä (massiivinen ex-jenkkifutari)

Herra B:

+ ulkoisesti täysin minun tyyppiä (lihaksikkaan hoikka, tumma, paha poika)
- duunarinoloinen sanan negatiivisessa merkityksessä (kokemusta tästä lajista on...)


Ajattelin kuitenkin antaa kummallekin mahdollisuuden. Ehkä A:n luonne saa myös fyysisenvetovoiman aikaiseksi tai toisaalta olenhan voinut arvioida myös B:n väärin. Mitä pahimmillaan voi käydä? Hauskanpitoa A:n kanssa ja niitä irtoamisia B:ltä.

Mut eiks niitä sais kuitenkin yhdistettyä? Tahtoo AB:n!

Sunnuntai synkistelyä

Komm in mein Boot
ein Sturm kommt auf / und es wird Nacht
Wo willst du hin
so ganz allein / treibst du davon
Wer hält deine Hand
wenn es dich / nach unten zieht

Wo willst du hin
so uferlos / die kalte See
Komm in mein Boot
der Herbstwind hält / die segel straff

Jetzt stehts du da an der Laterne
mit Tränen im Gesicht
das Tageslicht felt auf die Seite
die Herbstwind fegt die Strasse leer

Komm in mein Boot
die Sehnsucht wird / der Steuermann
Komm in mein Boot
der beste Seemann / war doch ich

Jetzt stehts du da an der Laterne
hast Tränen im Gesicht
das Feuer nimmst du von der Kerze
die Zeit steht still und es wird Herbst

Sie sprachen nur von deiner Mutter
so gnadenlos ist nur die Nacht
am Ende bleib ich doch alleine
die Zeit steht still
und mir ist kalt

Rammstein: Seemann



vapaakäännös alà Utu:

Tule veneeseeni
Myrsky nousee / yö tulee
Minne haluat
Niin yksin / ajelehdit
Kuka pitää kädestäsi kiinni
Kun se sinut / pinnan alle vetää

Minne haluat
Niin loputon / kylmä meri
Tule veneeseeni
Syystuuli pitää / purjeet kireänä

Nyt seisot siellä lyhdyn alla
Kyyneleet kasvoilla
Päivänvalo puuttuu puolelta
Syystuuli pyyhkii kadun tyhjäksi

Tule veneeseeni
Ikävästä tulee / perämies
Tule veneeseeni
Paras merimies / olin toki minä

Nyt seisot siellä lyhdyn alla
On kyyneleet kasvoillasi
Otat tulen kynttilästä
Aika seisoo paikoillaan ja tulee syksy

He puhuivat vain äidistäsi
Niin armoton on vain yö
Lopussa jään yksin
Aika pysähtyy paikoilleen
Ja minulla on kylmä

Ramstein: merimies

Ja seitsemäntenä päivänä hän lepäsi

Kuinka paljon voikaan tapahtua 24 tunnissa:

• Ensimmäiset virtuaalideittini ikinä - Kesto aamu neljään asti.
• Makutuomarina kaverin shoppailureissulla - Kolme kassillista uusia vaatteita minulle ja luottolimiitti täynnä.
• Salillle ja lauantaisauna
• Pikapäikkärit
• Herra muskelin tuparit - En tiennytkään, että olen sen uuden naisen paras ystävä. Huvittavaa.
• Baari-ilta Suomen unelmienpoikamiehen, huippumallin ja räpartistin ristitulessa - Jos laittais vaikka Seiskaan viestiä. Helpottaisi ainakin tuota luottokortin tilannetta.
• Kimppataksi kotiin - Vinkkinä ilmaista taksikyytiä haluaville: miehet arvostavat naisia, jotka tietävät missä lähin pornokauppa sijaitsee.

Herätys tänään kello neljä. Iltapäivällä.

Puuduttavaa

Terveys - niin itsestäänselvyys kunnes sen menettää. Ei pitäisi pienistä vaivoista valittaa, mutta kun puoli vuotta on kärsinyt näistä oikean puolen raajojen puutumistiloista, niin alkaa kärsivällisyys pikku hiljaa loppua. Luulin jo, että ne olis tuolla migreenilääkityksellä saatu kuriin, mutta kun ei niin ei. Nyt taas kaksi päivää ollut koko oikea puoli ihan turtana. Mitään diagnoosia en ole saanut, vaikka kaikki neurologista omt fysioteraupeuttiin ovat vaivaa tutkineet. En jaksa!

Hyvä syy siis sulkeutua kotiin, vetää levy suklaata naamaan ja unohtaa kaikennäköinen treenaus. Voi pientä Utu raukkaa. Säälittävää.

Back to civilisation

Entinen kannettava sanoi sitten yhteistyösopimuksen irti ja uuden etsiminen osottautui odotettua vaikeammaksi. Luulin jo, että täydellistä yksilöä ei ole olemassakaan kunnes törmäsin tähän - Samsung X120. Täysikokoisen kannettavan tehot miniläppärin sisällä. Ei liian iso, eikä liian pieni 11.6'' LED näyttö. Windows 7 Premium. Täydelliset strategiset mitat 3 GB / 320 GB. Pieni sisäinen nörttini on sooooooo in love!

Hyvää todellakin kannattaa odottaa.

Cry me a river

"Minä olen päättänyt, että haluan olla sinun kanssa loppuelämän.
Tietenkin pitää miettiä sitä toteutusta ja
tietenkin oishan se ihan hyvä sinunkin mielipide kuulla..."


Siis tarkoittaako tämä sitä, että saan lähteä sovittamaan häämekkoja?

Miten tyhmänä se minua pitää?!

Rimaa hipoen tai sitten ei

Olen tässä viime aikoina miettinyt pitäisikö sitä rimaa alkaa pikku hiljaa oikeasti laskemaan? Tämän ajatuksen innoittamana aloitin sen nettideittailukokeilunkin. Mutta minkäs sitä itselleen voi. Miehessä pitää olla älyllistä haastetta, mutta kun ei se pelkästään riitä. Myönnetään. Olen pinnallinen. Sisäinen kauneus on tärkeää ja blaa blaa blaa. Mutta väitän, että oikeasti jokainen nainen haluaa miehen, joka saa pään pyörälle pelkällä olemuksellaan. Itse tiedän heti jaksanko tyyppiä pitempään katsella vai en. Toisaalta se tietty vetovoima antaa paljon anteeksi sellaista mitä ei pitäisi. Onko se nyt oikeasti niin mahdotonta saada kumpikin? Minulle kaikki kiitos nyt!

Täytyy kai myöntää tappio tuon nettideittailun suhteen. Päätin, että lopetan tilauksen tämän kuun loppuun. Onneksi kuitenkin kalenterista on viikonloput buukattu jouluun asti, joten voin kokeilla tuota uusien ihmisten tapaamista ihan livenä. Ja sokerina pohjalla tänään tuli ellokselta kaksi bilemekkoa. Niillä jos ei irtoa, niin ei sitten millään.


Valitettavasti en vetävästä olemuksestani kuvapostausta voi laittaa. Pieni sisäinen muotibloggaajani kun ei ole vielä herännyt eloon. Ei vaan pysty.

Kaiken se kestää

Niinhän sitä sanotaan. Kärsivällinen. Pitkämielinen. Ja kaiken kestävä. Mutta miten paljon oikeasti tarvitsee rakkauden nimissä sietää?


Mies saapuu kotiin kahden viikon reissultaan, tilit miinuksella ja työpaikka ryypätty alta. Herra haluaa nyt vähän rauhoittua kotona kun on ollut niin raskasta. Putkea jatkuu vielä seuraavat kaksi viikkoa.

Kolmen viikon ulkomaanmatka Thaimaaseen venyy puolen vuoden reissuksi. Thamaalainen nainen ei jaksa enää katsoa miehen sikailua. Kotiin palataan niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Mies tekee uraansa. Katsotaan nyt, ei vielä, ensi vuonna sitten. Nainen tukee, laittaa omat toiveensa sivuun ja odottaa. Kymmenen vuoden jälkeen mies tulee siihen tulokseen, ettei suhde olekaan sitä mitä hän oikeasti haluaa. Nainen on uhrannut parhaimmat vuotensa hänelle.


Tässä vain muutama esimerkki elävästä elämästä. Ulkopuolisena on niin helppo arvostella näitä naisia. "Minä olisin jättänyt sen heti. Olisin vaihtanut lukot ja heittänyt tavarat pihalle. Minä en sietäisi tuollaista." Niin. Noinhan sitä järjen mukaan pitäisi toimia, mutta kun se rakkaus on usein toista mieltä.

Motto

"Kipu on sitä, että heikkous lähtee kehosta"

Kuulin tuon erään tuttavan suusta ja se jäi pyörimään päähän. Näinhän se on. Pitää paikkansa niin monessa asiassa.

Työelämässä - Tiedät sen tunteen kun joudut tekemään jotain uutta ja haastavaa ensimmäistä kertaa. Aluksi tuntuu todella epämiellyttävältä, mutta kun tarpeeksi monta kertaa haastat itsesi ja venyt sinne epämukavuusalueelle, kohta huomaatkin tunteen kadonneen. Olet valmis menemään taas askeleen pidemmälle.

Urheillessa - Ne viimeiset viisi punnerrusta, kun käsiä polttaa ja kroppa huutaa armoa. Tai juostessa se hetki kun tuntuu, ettei jaksa enää askeltakaan. Silloinhan ne tulokset syntyvät.

Parisuhteessa - Suhteen päättyessä kun sisällä on iso raskas polttava kivi, joka painaa sinut alas ja nostaa kyyneleet silmiin. Vasta sitten kun kipu on kasvanut tarpeeksi kovaksi, voit jatkaa eteenpäin. Vahvempana.

Eron hetkellä - Olipa kyseessä lyhyempi aika erossa tai se lopullinen, niin kipu on läsnä. Aika parantaa kunhan vaan sille antaa mahdollisuuden. Niin kliseistä, mutta totta.


Yleensäkin ihmiset, jotka ovat kokeneet paljon vaikeita hetkiä elämässään ovat jotenkin rauhallisempia ja vakaampia kuin muut tai sitten vastaavasti ovat särkyneet kipunsa alle. Tutkitusti ihmiset sietävät eri tavalla fyysistä kipua, miksi ei sitten myös henkistä?

Aion ottaa tuon lauseen motoksi tästä eteenpäin. Tapahtuipa mitä tahansa, se vahvistaa.

Houston we have a problem...

No niin, kommenttilaatikko on näköjään ollut epäkunnossa koko blogini olemassaoloajan. Olenko muuten maininnut, että olen aivan onneton kaikkien teknisten laitteiden kanssa? Tulipahan sekin tässä nyt kaikille selväksi. Että näin.

Kiitos Jane Doe, että vinkkasit viasta! Nyt pitäisi toimia.

System Overload

"En usko että saa yleistä hyväksyntää
näkemykseni kieroonkasvaneet
Voidaanko määritellä rajaa sellaista
kun hassusta tulee pelottavaa

Ei saisi ajatella näin
Mut se ei oo ainoo mitä teen väärin

Minussa on ongelma
jokin virhe ohjelmoinnissa
Puutteita koodissa
korvaan arvaamattomuudella
Tuntuu että tekijä unohti otsaan kirjoittaa
ravistettava ennen käyttöä."

Apulanta: Ravistettava Ennen Käyttöä


Tahdon pohjoisen kainaloon. Nyt. Heti. Haluan, että se tulee tänne. Millään mitä se on tehnyt ei ole mitään valiä. Tahdon, tahdon, tahdon. Tahdon hukkua hetkeen ja unohtaa. Tahdon tuntea ihon kosketuksen, pörröttää sen tukkaa ja vetää henkeä - syvään - siinä korvan takana, juuri siinä kohdassa missä tuoksu on kaikkein parasta. Tahdon seurata kun se nukahtaa, tuntea sen säpsähdyksen juuri ennen kuin se vaipuu syvään uneen ja lopuksi hengityksen lämmön ihollani. Tahdon nähdä sen silmät ensimmäisenä kun herään. Tahdon niin kovaa. Nyt. Heti. Minulle.

Eihän se lupauksiaan tule pitämään. Tiedän. Mutta tahdon silti. Laitan villasukat jalkaan ja käperryn sänkyyn - yksin.


Ja paskat niistä treffeistä. En mene. Ketä tässä yritän huijata. Ei kiinnosta. Ei oikeasti. Ei sitten yhtään.

It's a date

No niin, nyt ne on sitten sovittu. Treffit. Torstaina. Tj kutsui minut syömään sen luokse, kokkailua yhdessä tiedossa siis. Onkohan tää nyt ihan viisasta? Sehän voi olla vaikka joku psykopaatti. Pitäiskö sittenkin ehdottaa jotain yleistä paikkaa ekoille treffeille? Toisaalta pikainen googletus ei tuonut mitään hälyttävää esille. Tiedän siis jo missä se on töissä ja mitä se harrastaa. Ja oli meillä myös yksi yhteinen tuttu Facebookissa, sen verran kaukainen tuttu kuitenkin, etten mitenkään pysty siltä utelemaan mitään ennen torstaita. Niin, ja kukakohan tässä on taas häiriintynyt, kun stalkkaa toista tällä tavalla? Aaaaarrrghhh................. mitä teen?

Treffit?

Nyt alkaa uhkaavasti näyttämään siltä, että minulla on lähipäivinä treffit edessä. Siis apua! Milloin viimeksi olen oikeasti käynyt treffeillä jonkun kanssa? Siitä on ikuisuus. Ensin meni vuosia Ex:n kanssa, sitten harmitonta hauskanpitoa eri tahojen kanssa ja lopuksi pohjoinen. Ja nyt treffit. Ahdistaa! Mitä treffeillä oikein tehtiin? Miten siellä pitää käyttäytyä?

Tästä potentiaalisesta treffikumppanistani, herra Tj:stä, en edes tiedä paljon mitään. Tämä on niitä nettideittailun tuloksia. Oli tylsää tässä yksi ilta ja laitoin Tj:lle "työhakemuksen" menemään. Niin, oli todella tylsää. Tyhmä huumorini näytti kuitenkin purevan. Kuvan sain eilen ja kutsun treffeille. Päätin lopettaa liian analysoinnin - Pakko se on livenä nähdä. Potentiaalia löytyy. Nyt vaan odottelen millaista tekemistä se meille keksii.

Tieto luo tuskaa - vai tietämättömys?

En oikeasti tiedä mitä tekisin pohjoisen kanssa. Tämä meidän "suhde" on niin kieroutunut, että ei meistä kumpikaan enää tiedä missä oikeasti mennään. Yhdessä ei siis todellakaan olla - pohjoinen on sen verran eksyksissä itsensä kanssa, että turpaan siinä tulee, jos päästän sen uudelleen liian lähelle itseäni. Kumpikin on vapaa tekemään mitä haluaa, mutta toisaalta kumpikaan ei pysty kokonaan sulkemaan toista pois elämästään.

Eilen se taas soitti ilman mitään asiaa ja minä taas en osannut jättää vastaamatta, vaikka tiesin, että olisi pitänyt. Pitäisi päästää kokonaan irti, mutta kun ei pysty. Eikä pysty näköjään sekään. Tiedän, että pohjoinen tulee tänne viikon päästä. Ja tiedän, että meidän ei todellakaan pidä tavata toisiamme. Fyysinen vetovoima ja hetki vie silloin meidät molemmat mennessään. Tuon kaiken tiedän. Mutta silti tahtoisin. Tahtoisin niin kovasti.

Eräs iltapäivä

Aaargh!!!! Miten joskus kun yksi asia menee pieleen, niin kaikki menee?

Päivä meni ihan kivasti siihen asti kunnes lähdin töistä. Kauhea kiire bussipysäkille ja kohti fysioterapiaa. Ei helvetti, se resepti jäi töihin. Juokse takaisin toimistolle. Sitten reseptin kanssa uudestaan takaisin pysäkille. Bussi tulee jo. Juokse. Voi #%&#¤& !!! Matkakortti on sen toisen takin taskussa. Onks mulla käteistä? Ei ole kun sisäiseen lippuun. No, ostan sen ja menen loppumatkan pummilla. Ja tietysti juuri nyt on kuski, joka oikeasti ottaa työnsä tosissaan. "Ai sisäinen.... Mihinkäs olette menossa?" "Ööööö.... Tohon seuraavalle pysäkille ja vaihdan siinä..." Ja sitten se vielä seuraa peilistä mihin menen istumaan. Pakkohan se oli jäädä siinä seuraavalla pysäkillä pois. Ei muuta kun tilaamaan taksia, pankkikortti oli sentään mukana. Taksi tulee. "Moi!" Ei vastausta. Kerron osoitteen. Ei vastausta. "Meinas tulla vähän kiire..." Edelleen hiljaisuus. Ok, ei jutella sitten. Kuski alkaa kuitenkin ähistä tyyliin: aaah... mmmmm... mmmmm.... Mitä se tekee??? Päässä pyörii jo kaikki mahdolliset vaihtoehdot. Millon me ollaan perillä? Ähinää kestää koko matkan. Maksu ja äkkiä ulos. Fysioterapiaan. Automaatille nostamaan rahaa, lähin oli tietysti parin kilsan päässä. Bussiin ja kotiin.

Taidan pysyä loppuillan sohvalla.

Korkeakulttuuria

Sivistynyt syksyni jatkuu esimerkillisellä tavalla. Kävin tänään kansallisoopperassa katsomassa balettiesitystä. Kyllä, näin pitkälle on menty. Suuri kulttuurinystävä en koskaan ole ollut, mutta täytyy myöntää, että esitys yllätti minut positiivisesti. Tämä Suuria mestareita - Grand Maîtres oli ennen kaikkea todella hauska. En olisi uskonut, että baletissa voi nauraa. Suosittelen!

Aurinkoa tanssijat eivät kyllä olleet koskaan nähneetkään ja suurimman osan raajat olivatkin valkeita tikkuja. Jotenkin pelottavaa. Miten jonkun kädet voivatkin samaan aikaan olla heikot ja vahvat, niin jännittyneet mutta kuitenkin niin sulavat? Toisaalta ei voi kuin ihastella, toisaalta tuntui kuin olisi seurannut jotain kummajaisten esitystä. Oudolla tavalla kiehtovaa.

Kotimatkalla uskoni suomalaisiin miehiin palasi. Bussi oli aivan täynnä kun sisään astui vanhempi rouva. Vastapäätäni istuva mies nousi ja tarjosi paikkaansa naiselle. "Jee, ei ne kaikki ole ihan juntteja!" Ja sitten se mies alkoi puhua seuralaisensa kanssa espanjaa. Että se siitä sitten.

Crash Boom Bang

Missä tilanteissa seuraavista on todennäköisintä särkeä selkänsä?

a) Bodypump tunnilla?
b) tunnin jälkeisessä venyttelyssä?
c) pukuhuoneessa kun laitat kenkiä jalkaan?

On se kenkien jalkaan laittaminen vaarallista puuhaa. Burana 600:n voimalla mennään.

Ei se vaihtamalla parane

Koko ikäni kerrostalossa asuneena olen ajan mittaan kerännyt kokemuksia monenlaisista naapureista. Milloin on seinänaapurina ollut pariskunta koliikkivauvan kera, milloin vainoharhainen mummo, joka tekee viikottain valituksia sinusta isännöitsijälle. Samainen mummo tuli kerran rollaattorillaan eteiseen asti kun kaverilta oli jäänyt röökille mennessä ovi raolleen. Onneksi oli sen verran kenkiä eteisen lattialle, ettei pidemmälle päässyt.

Tällä hetkellä nautin seuraavien naapureiden viehättävästä seurasta: yläkerran lievästi alkoholisoitunut pariskunta (harrastavat baari-illan jälkeisiä tappeluita ja kotikaraokea, lempikappaleisiin kuuluvat mm. Hopeinen Kuu ja Abban koko tuotanto) , norsu (kaapinovet helisevät kun herra liikkuu asunnossaan) sekä Post-It nainen (jättää post-it lappuja oviin, ilmoitustaululle, polkupyöriin jne. valittaakseen mitä mielikuvituksellisimmista asioista). Itse sain post-it lapun pyörääni tekstillä: "Voitko ystävällisesti siirtää pyöräsi telineestä varastoon, koska et ole viikkoon ajanut sillä." Ai miten niin joillakin ei ole muka omaa elämää?

Tämän hetkinen "lempinaapuri" muutti vihdoin ja viimein nyt kuunvaihteessa pois. Ei enää ikinä joka iltaista kello 18.oo alkavaa kahden tunnin pianokonserttia, eikä aamuisia minimissään tunnin kestäviä haukumismaratoneja harjoittavaa rakkia. Ihanaa! Tai niin ajattelin vielä eilen. Tilalle muutti sitten joku teini pissis. Ensimmäiset kokemukset neidistä viime yöltä. Jos haluat halailla kavereitasi, huutaa "Siis mä oon niin kännissä! Missä Pekka on! Kaikki vihaa mua jne." kolmelta yöllä rappukäytävässä, niin ole hyvä ja muuta johonkin muualle kuin minun naapuriini. Sain sentään vähän iloa kun yläkerran nainen meni huutamaan niille. Olivat röökillä rappukäytävässä, nainen tumppasi niiden tupakat, otti avaimen ja työnsi koko porukan kämppään sisälle. Samalla neiti hokee kovaan ääneen: "Kamala kun mun tisseihin sattuu kun sä tönit. Siis mun tissit on niin kipeet." Ja meitä kiinnostaa kuinka paljon?

Tänään asuntoesittelyyn.

Ultimate Törppö Training

Kävin tänään jumpassa, jossa en ole koskaan aikasemmin käynyt. Ideana treenaus urheilijoiden tapaan: juoksua, hyppyjä, kyykkyjä jne. parettain sellaisten "törppöjen" välillä. Oli tosi hyvä tunti! Todella tehokasta. Ei yksinkertaisesti vaan voinut antaa periksi kun pari tekee täysillä vieressä. Nyt hyvä fiilis. Saiskohan noitten muovitörppöjen tilalle vielä seisomaan kaikki ne törpöt keneen on mennyt lankeamaan vuosien varrella. Lisämausteena muutama potku ja isku - kuka tyrmää eniten törppöjä voittaa! Vois olla aika suosittu tunti.

Ja törpöistä puheen ollen, eräs ikuisuustapaus aktivoitui jälleen. Tämä herra muskeli on pyörinyt ympärilläni viimeiset kaksi vuotta. Jutusta ei koskaan ole mitään sen enempää kehittynyt, koska aina kun toinen on ollut vapaa, niin toinen on ollut varattu. Taas sitä kuuluisaa "sitä mitä ei voi saada" - vetovoimaa. Ei sillä, on muskeli ehdotellut lähempää tuttavuuttaa, jopa silloin kun tyttöystävänsä on istunut metrin päässä meistä. Ihana mies! No joo, nyt se sitten on muuttanut tämän tyttöystävänsä kanssa yhteen ja kaikessa viisaudessaan on jotenkin tullut siihen tulokseen, että on hyvä idea kutsua minut heidän tupareihinsa. En ymmärrä, en sitten ollenkaan. Ei se tosissaan voi uskoa, että tulisin???

Mut taidan mennä silti. Jos ei muuten, niin ihan vaan siitä ilosta, että näkee sen ilmeen.

Ikävä

Miksi ihmeessä me naiset annamme satuttaa itseämme aina uudelleen ja uudelleen? Vaikka tiedämme syvällä sisimmässämme, että ei se toinen miksikään muutu, niin miten helppoa onkaan silti unohtaa kaikki paha ja antautua hetken vietäväksi.

Pohjoisen kanssa ollaan päästy jo siihen pisteeseen, että oikeasti luulin olevani se joka määrää pelin hengen. Olen ollut niin kylmä, etäinen, itsekäs ja suorastaan törkeä häntä kohtaan, että en uskonut tälläisen käytöksen olevan minulta edes mahdollista. Ja mies vaan tuntuu innostuvan tästä. Mitä kaukaisempi olen, sitä kuumempana Pohjoinen käy. Onko miesten aina pakko saada se mitä eivät voi saada? Tiedän. On niitten. Kun saalistus on ohi ja kohde varmistettu, kiinnostus loppuu kuin seinään.

Tätä kylmää kohtelua on osaltani kestänyt jo kolme kuukautta. Ja tänään se pelätty tapahtui. Ikävä. Riistävä, polttava ikävä. Sellainen joka ei päästä otteestaan, vaan vaatii helpotusta. Myönnetään, sorruin ja soitin. Pohjoinen katsoi leffaa ja oli menossa sen jälkeen nukkumaan. Herraa ei selvästikään kiinnostanut puhua. Kiva kun soitit. Joo, tosi kiva. Kiitti v******!

Kuinka nopeasti pelin henki kääntyykään.

Ei se muutu, usko jo!

Shoot me

Been there done that messed around,
I'm having fun don't put me down
I'll never let you
sweep me off my feet.

I won't let you in again,
The messages I've tried to send,
My information's just not going in.

Burning bridges shore to shore,
I'll break away from something more
I'm not to not to love
until it's cheap.

Been there done that messed around
I'm having fun don't put me down,
I'll never let you
sweep me off my feet.

This time baby I'll be bulletproof,
This time baby I'll be bulletproof.

I won't let you turn around
And tell me now I'm much too proud
To walk away from something
when it's dead.

Do do do your dirty words
Come out to play when you are heard
There's certain things
that should be left unsaid.

Tick tick tick tick on the watch
And life's too short for me to stop
Oh baby, your time is running out.

I won't let you turn around
And tell me now I'm much too proud
All you do
is fill me up with doubt.

This time baby I'll be bulletproof,
This time baby I'll be bulletproof.
This time baby I'll be bulletproof,
This time baby I'll be bulletproof.


(La Roux: Bulletproof)

Yksinkertaista?

Tänään tapahtunutta:

Asiakas: "Moi! Mulle on tullut tänne H&M:n paketti" (Ojentaa henkilöllisyystodistuksen)
Myyjä: "Pieni hetki." (Myyjä menee etsimään pakettia)

------------ aikaa kuluu ----------------

Myyjä: "Siis, H&M:n pakettiko se oli?"
Asiakas: "Joo, mulle tuli tekstari siitä, että se ois noudettavissa täältä...."
(Myyjä jatkaa etsimistä. Katsoo välillä paketteja ja väilillä henkilöllisyystodistusta)

------------- aikaa kuluu ----------------

Myyjä: "Siis, mikä sun nimi oli?"
Asiakas: "Minna Pulkkinen. Sama kun siinä henkkarissa. (???) "
Myyjä: "Sun nimi ei siis ole Anna-Maija"
Asiakas: " Äääää .... Ei. Vaan Minna Pulkkinen."

(myyjä palaa pakettien luo)
Myyjä: "Täällähän se on. Ole hyvä!"



Siis mitä ???? Aaaarghh!!! Anna mun kaikki kestää.

Syksyn tuntua

Ensimmäinen syysilta on täällä. Varmoja tunnusmerkkejä:

• Ikkunoita hakkaavat puunoksat
• Pimeys
• Tihkusade
• Sateenvarjo kotona
• Jalassa ne tennarit, jotka päästävät vettä läpi
• Halu käpertyä villasukat jalassa lämpimän peiton alle
• Herra pohjoinen aktivoituu, taas kerran.

Punaviiniä tänne ja heti!

Erilainen iltapäivä

Vietin tässä neljä tuntia naisseurassa, joka koostui kahdesta viimeisillään raskaana olevasta naisesta, sekä kolmannesta, jolla oli 3 kuukautinen vauva mukanaan. Minä siis olin porukan ainoa lapseton. Olenkin kuunnellut sujuvasti neljä tuntia keskustelua mammajumpasta, äitiyshousuista, tämän vuoden äitityspakkauksen sisällöstä, eri kantokassien eduista ja haitoista, imetystekniikoista, kauppakeskusten lastenhoitohuoneista, synnytyksen eri vaiheista, vauvan kakan koostumuksesta (???!!!), viikonlopun hesarin ristityt -osastolla olleista nimistä jne. jne. jne.

Ymmärrän, että asia on ajankohtainen kysyisille henkilöille ja alussa yritin parhaani mukaan esittää kiinnostusta ja kysyä aiheeseen sopivia tarkentavia kysymyksiä. Mutta siinä vaiheessa kun kerroin itselleni tärkeistä asioista ja sain vastaukseksi "ai kun kiva" ja päälle sen tekohymyn "ei voisi vähempää kiinnostaa", niin päätin luovuttaa. Päädyin seuramaan Top Geariä tv:stä... niiden äijien jutuille saa sentään nauraa ääneen! Joten, hei please te kaikki äipät, yrittäkää nyt edes vähän hillitä itseänne meidän lapsettomien seurassa. Meitä kun ei todellakaan voisi vähempää kiinnostaa millaista ihottumaa teidän pikku Onnilla on ollut siellä vasemman jalan kolmannen jalkapoimun kohdalla. Kotiin kävellessäni eräs lapseton ystäväni soitti minulle ja kun puhuimme puhelimessa vastaan ajoi pikku neiti kolmipyörällään täyttä kurkkua kiljuen.

"Mikä toi ääni on?"
"Joku lapsi."
"Lyö sitä."

Olisikohan äippien huumori riittänyt tuohon?

Se oikea

Viimeisin viikko on mennyt asuntokuumeen kourissa. Kaksi potentiaalista kohdetta jo löytyikin, mutta livenä nähtynä eivät ne kuitenkaan olleet sitä mitä etsin. Asunnon etsintään pätee samat säännöt kuin miehiin. Jos sitä tiettyä tunnetta ei heti tule, niin turha haaskata aikaa kauempaa. Suurimman osan ajasta olen sitä mieltä, että tiedän vain todella hyvin mitä haluan, mutta aina välillä mieleen hiipii ajatus: "Mikä minua vaivaa, miksi mikään ei kelpaa?". Totuus on kuiten se, että, viimeisen 10 vuoden aikana vain kolme miestä ovat saaneet sen tietyn tunteen aikaiseksi. Asuntoa olen etsinyt jo kaksi vuotta tuloksetta. Ei niin imartelevia tilastoja kumpikaan.

En kuitenkaan ole valmis laskemaan rimaa alemmaksi. Nettideittaulun tuloksena kirjoitin tässä jo useamman kerran todella hauskan, aktiivisen, mielenkiintoisen, fiksun jne. miehen kanssa. Lopulta kun hän lähetti kuvan itsestään, tuli heti tunne, että ei. Fyysisesti kyseessä oli oikein puoleensa vetavä mies, mutta ei kuitenkaan ulkoisesti minun oloinen. Alkoi heti ahdistamaan. Pinnallinenko? Mielestäni en, mutta toisaalta tarkoittaako riman laskeminen samaa kuin mahdollisuuden antaminen?

Haluan kuitenkin vielä uskoa, että tunnistan sen minulle sopivan henkilön heti. Niin on jo joskus käynyt ja niin voi vielä jatkossakin tulla käymään. Tulevasta ei tietenkään ole koskaan takeita, mutta se tunne on oltava läsnä heti alusta asti. Ja sama pätee myös siihen oman kodin löytymiseen.

Zeniä etsimässä

No niin, nyt sitten ne alkoholittomuuden aiheuttamat sivuoireet alkavat nousta pintaan. Täytyy myöntää, että pään nollaus tulisi enemmän kuin tarpeeseen tällä hetkellä. "Lievää" kireyttä aistittavissa ilmassa. Hetkittäinen halu purra työkavereiden päät irti on pysynyt tähän asti suhteellisen hyvin kontrollissa kovan treenaamisen avulla. Ja onhan six pack vatsa aina terveellisempi tavoite kuin six pack vatsassa, vaikka jälkimmäinen houkuttelisikin niin kovasti.

Tänään kävin sen verran kovilla ylikierroksilla, että oli aika ottaa järeät aseet käyttöön. Suuntasin siis elämäni ensimmäistä kertaa joogaan. Ja hikihän siinä tuli. Ei muuten ole mitään kevyttä venyttelyä, vaan oikeasti ihan kunnon treeniä koko kropalle. Meditaatio-osuus oli kyllä suhteellisen haastava tälle urbaanille neidolle. "Ajattele sanaa onnellinen ja tunne onnellisuus koko kehossasi" .........No joo.......... Ehkä menee vielä hetki ennen kuin koen täydellisen valaistumisen. Aloin kuitenkin muistelemaan hetkeä milloin viimeksi olen oikeasti ollut onnellinen. Tyytyväinen itseeni ja elämääni olen kyllä, mutta että olisi aidosti tuntenut sitä puhdasta onnellisuutta. Siitä hetkestä on aivan liian pitkä aika.

Onneksi isä soitti ja esti synkkyyteen vajoamiseni. En ollut sitten ainut kenelle viikko oli alkanut vähemmän positiivisissa merkeissä. Miten hyvältä tuntuukaan tietää, että olet ainakin yhdelle ihmiselle niin tärkeä, että hän voi sinulle pahaa oloaan purkaa. Ja samalla myös tiedät, että voit itse aina tarvittaessa turvata häneen. Isä on paras.

Anna mun mennä

Miksi ihmeessä joillekin ihmisille on niin kamalan vaikeaa käsittää se, että suhde on ohi???

Toivottavasti tämä on ainut postaus kyseisestä henkilöstä, mutta ristin hänet nyt kuitenkin. Eli olkoon tästä eteenpäin herra pohjoinen. Suhteemme oli täynnä tunnetta, lujaa mentiin ylös ja vielä lujempaa tultiinkin sitten taas alas. Kuluttavaa. Ja niin turhaa. Vaikeinta on se kun toisen tuntee niin pirun hyvin. Miten joku voi ollakin niin ennalta-arvattava? Välillä tuntuu kuin olisimme olleet yhdessä aina, vaikka ensi tapaamisesta ei ole edes vuotta kulunut. Lopulta kaikki kaatui omaan mahdottomuuteensa. Liikaa vanhoja luurankoja kaapissa. Liian monta petettyä lupausta. Ja aivan liian monta toista mahdollisuutta.

Jättäisi jo rauhaan! Eikö se tajua, että satunnaiset viestit tekee tästä kaikesta meille kummallekin vain vaikeampaa! Vanhat tunteet nousevat pintaan, kosketuksen voi melkein tuntea iholla. Kusipää.

Log in

Nyt kun illat ovat pimenneet ja syksy tekee tuloaan, on tullut tunne, että olisi ehkä taas aika tavata joku kiva kainalo johon käpertyä. Ei välttämättä mitään turhan vakavaa. Sellaista helppoa yhdessä oloa silloin kun siltä tuntuu. Ja ei todellakaan mitään suurta draamaa, joka vie tunteiden vuoristoradalle. Sitä on viimeisen vuoden aikana koettu tarpeeksi taas vähäksi aikaa. Mies, jolla on oma elämä, ei takerru liikaa, mutta toisaalta osaa myös käyttää puhelintaan silloin kun häneen yrittää olla yhteydessä.

Ja mistähän tälläisen yksilön löytäisi? Baarikänniääliöt eivät nappaa ja vielä vähemmän salilla pullistelevat idiootit. Heikkona hetkenäni päädyin ratkaisuun, johon en kuvitellut ikinä päätyväni. Tein profiilin netin deittisivulle. Kyllä. Tähän on tultu. Ja mikä huvittavinta, suureksi yllätyksekseni sieltä löytyi useampi profiili, joissa hyvännäköiset, fiksunoloiset, työssäolevat, liikunnalliset miehet etsivät seuraa. Siis mitä?? Luulin aina, että nettideittailu on epätoivoisten peräkammarinpoiken hommaa. Näyttää siltä, että käsitykseni on ollut aivan väärä. Yhteydenottoja odotellessa.

Absoluuttisesti aalloilla

Pahentuneen migreenin takia sain äskettäin sellaiset estolääkkeet, joiden kanssa ei sitten seuraavaan kolmeen kuukauteen oteta tipan tippaa alkoholia. Vasta nyt tajusin miten iso osa alkoholilla on elämässäni. Ensin otti päähän ihan älyttömästi, mutta pian ärtymyksen korvasi puhdas paniikki. "Siis miten mä kestän kolme kuukautta!!!" Siihen aikaan mahtuu yllättävän monet bileet ja vielä kun pikkujoulukausi alkaa nykyisin jo lokakuun lopussa, epätoivo valtasi äkkiä alaa. Puhumattakaan perjantaipunkusta, joka on ollut viikottainen paheeni jo useamman syksyn/talven ajan.

Viikonloppuna oli ensimmäinen koettelemuksen paikka, kun suunnistin lahden toiselle puolelle. Viime kerrasta Tallinnan laivalla olikin jo aikaa, ei sillä, että sitä meininkiä kauhean usein jaksaisikaan katsella, ja nyt siis vielä täysin selvinpäin. Opin monta uutta asiaa. A - Laivalla ei saa alkoholitonta siideriä/olutta. (eikä myöskää terminaalin baareissa) B- Kun tilaat alkoholitonta drinkkiä, sinulle voidaan tarjota esimerkiksi lasillista tuoremehua. Siis WTF! Jos haluaisin lasillisen tuoremehua, niin olisin tilannut sen. Sen verran kiitosta kyseiselle henkilölle, että hän sentään tiesi mikä alkoholiton drinkki on, ei vaan halunnut tehdä sitä. Eräälle baarimikolle kun piti selvittää mitä kyseinen termi edes tarkoittaa. "Se on siis sellainen lastendrinkki. Eli ihan niin kuin mikä tahansa tavallinen drinkki, mutta et vaan laita alkoholia siihen, vaan käytät pelkästään niitä alkoholittomia ainesosia." C - Ihiminen joka ei juo laivalla on jotenkin outo ja hänet on pako saada humalaan.

Muuten meni kyllä ihmeen hyvin. Olin positiivisesti yllättynyt itseeni. Minulla oli hauskaa, ihan oikeasti, ja bailatessa meni aamuun asti. Tähän vaikutti kyllä paljon mahtava bändi, sekä hyvä, vaikkakin hyvin humalainen seura. Juominen on selvästikin tapa. Kun join muiden mukana, vaikkakin ilman promilleja, tuntui olo luontevalta. Jos olisin istunut "tyhjin käsin", olisi tuntunut varmasti huomattavasti oudommalta. Lisäetuna söin ensimmäistä kertaa elämässäni aamiaista laivalla ja olin maissa Tallinnassa ilman krapulaa. Matkasta jäi mukava mieli ja morkkiksesta ei ole tietoakaan. Hmmm... ehkä tämä hetkellinen absolutismi ei olekaan ihan huono juttu.

Lisää rautaa

Syyskuu, siis oikeasti syksy. Kesä ja kolmen kuukauden treenitauko auttamatta takana. Miten toimia? Vaihe yksi: nouse sohvalta, pakkaa treenikassi ja suuntaa kohti BodyPump tuntia. Vaihe kaksi: Valitse paikka sen muskeli äijän ja tiukka peppuisen blondin välistä. Vaihe kolme: Tee treeni samoilla painoilla kuin viime kerralla. Kyllä sä jaksat! Ei kolmen kuukauden tauko niin paljoa vaikuta. Ja tulihan sitä kesällä käveltyä paljon. Niin ja uitua. Ei ne "muutamat" terassi-illat mitään meinaa. Vaihe neljä: Tunnin loppuvenyttelyt riittää hyvin palautumiseen, mene suoraan suihkuun ilman lisävenyttelyjä. Vaihe viisi: Miks ihmeessä kädet ei nouse hartiatasoa ylemmäks ja pakarat huutaa armoa?

Huomenna uudestaan. Jos kykenen.

Jälkikirjoitus: En kyennyt sitten, en.

Olipa kerran...

Usea taho on minulle elämäni aikana naureskellen sanonut, että sinun elämästäsi kyllä tulisi hyvä kirja. Täytyy myöntää, että omaan todella uskomattoman taidon saattaa itseni täysin tahattomasti mitä ihmeellisimpiin tilanteisiin. Lisämaustetta tuo kieroutunut taipumukseni vetää puoleeni miehiä, joita ehkä parhaiten kuvaa sana renttu. Ahdistuskohtaukset ja tietyt neuroottiset tavat kuvaavat minua myös hyvin.

Kirjailijaksi en ole koskaan halunnut ryhtyä. Ei sillä, että taidot siihen hommaan riittäisivätkään. Ajatus paikasta, johon pääsisin elämäni ironisuutta purkamaan, on kuitenkin jo pitkään tuntunut houkuttelevalta. Lisäksi täytyy myöntää, että pelkään jo ystävieni mielenterveyden puolesta. Sen verran paljon he ovat joutuneet tilitystäni kuuntelemaan.

Tiedossa siis anonyymisti otteita ja ajatuksia elämästäni. Asioista, jotka hämmästyttävät ja kummastuttavat tätä pientä kulkijaa.